Sosialidemokraattisten Naisten, Suomen vanhimman poliittisen naisjärjestön, 110-vuotisjuhlia vietettiin vuonna 2010. Muutama vuosi sitten juhlittiin 100-vuotiasta äänioikeutta, joka siis toteutui yleisenä ja yhtäläisenä vuonna 1907. Samana vuonna perustettiin Turun läänin eteläisen vaalipiirin Sos.dem. Naispiiri kaksi kuukautta ennen ensimmäisiä eduskuntavaaleja tammikuun 13. päivänä Turussa.

Pikaisesti aikaansaatu vaalityö, agitatsiooni, naisten keskuudessa tuotti hyvää tulosta. Vaaleissa piirin ehdokas Ida Aalle, myöhemmin Aalle-Teljo, tuli valituksi ensimmäiseksi naiskansanedustajaksi. Myöhemmin häntä on seurannut 10 muuta naista ja kymmeniä on ollut ehdokkaina.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ehdolla olleet yhdeksän naista keräsivät 64 prosenttia puolueelle tulleista äänistä. Valituiksi tulivat edelleen kansanedustajat Heli Paasio ja Katja Taimela, uutena Eeva-Johanna Eloranta.

Vuoden 2015 vaaleissa SDP:llä oli Varsinais-Suomessa 10 naisehdokasta eli 59 prosenttia yhtensä 17 ehdokkaasta ja naiset keräsivät 55 prosenttia äänistä. Valituiksi tuli kuitenkin kaksi naista eli Eeva-Johanna Eloranta ja Katja Taimela ja yksi mies eli Ilkka Kantola, joten naisten osuus kansanedustajistamme on 67 %.

Tutustu Varsinais-Suomen Demarinaisten toimintaan 100-vuotishistoriikin sivuilla. Se julkaistiin piirin 100-vuotisjuhlapäivänä 21.9.2007.